Oman elämäsi kilpailukykysopimus

Yhteiskuntapoliitikon mielellä varustettuna, olen seurannut viime viikot kilpailukykysopimuksen loppumetrien vääntöä. Kun radio- ja tv-haastattelut pyörivät ties monetta päivää saman kysymyspatteriston mukaisesti, aloin leikitellä ajatuksella, että meiltä mattimeikäläisiltä kysyttäisiin samat kysymykset. Millaisen kilpailukykysopimuksen sinä tekisit omaan elämääsi? Millä ehdoilla? Millä sinun elämäsi saataisiin nousuun?

Ajatusleikkini sai lisää pontta, kun mietin, kenen edun nimissä valintoja ja sopimuksia tehdään. Jos poliittiset toimijat ja työmarkkinaosapuolet keskustelevat sopimuksesta oman missionsa ohella yhteiskunnan yhteisen hyvän nimissä, kenen etua ajamme laitaessamme nimiä paperiin henkilökohtaisissa kilpailukykysopimuksissamme? Arjen valinnoissa ja elämän isoissa muutosvaiheissa. Olenko oman elämäni järkähtämätön työmarkkinapomo vai neuvotteluissa liiallisiin kompromisseihin taipuva myötäilijä?

Asia alkoi kiinnostamaan minua sen verran, että päätin toteuttaa pienen tutkimuksen. Otin lähtöasetelmaksi omia menneitä elämän valintojani ja vertailuaineiston keräämiseksi kuuntelin ympärilläni käytäviä dialogeja tarkalla korvalla. Parin päivän aikana saamani otos kattoi tuoreiden ylioppilaiden, isompaa asuntoa etsivän avioparin ja neljääkymppiä lähenevän lapsettoman naisen elämän valinnat. Tulos omien ja verrokkiryhmän valintojen perusteina oli hyvin samansuuntainen. Perustelemme koulutusvalintoja hyvillä työmarkkinoilla, asunnon ostamme taloudellisesti järkevin perustein tai identiteetillemme sopivalta alueelta ja lastakin toivotaan saapuvaksi työpaikan vuosikellon ja fyysisen iän kannalta sopivaan saumaan. Näinkö me todella toimimme? Ikäänkuin toteuttaisimme valinnoissamme jonkun muun kirjaamaa sanatonta yhteiskuntasopimusta.

Kuva: Pinterest

Koska mikään kulttuurin tai normien määrittelemä yleistasolla oleva sopimus ei kata yksilöllisiä eroavaisuuksia, oman elämän valinnoissa uskon vain ja ainoastaan paikalliseen sopimiseen. Siihen, että rohkenee antaa itselleen oikeuden toimia omalla tavalla, vaikka sitten isosta kuvasta poiketen. Siten, että valintojen perusteina ja sopimusneuvotteluiden tärkeinä reunaehtoina ovat henkilökohtaisuus ja oma hyvinvointi.

Miten sitten välttää joutumasta neuvottelutulokseen, jossa joku muu on määritellyt omaa elämää ohjaavat sopimukset? Kun tärkeissä hetkissä on ennen kaikkea oma neuvottelukumppaninsa, tarvitaan vieläkin enemmän vuorovaikutustaitoja ja hyviä perusteluja kuin palkankorotusta pyydettäessä. Silti hyvän neuvottelijan ominaisuudet ovat varsin samanlaiset. Viisi vinkkiäni ovat:

1. Tunne neuvoteltava asia hyvin. Eli ainakin itsesi, toiveesi ja arvomaailmasi.
2. Kysy ja kuuntele. Erityisesti miksi-kysymykset ovat mielen sopukoita avaavia ja eteenpäinvieviä.
3. Ole realistinen ja konkretisoi vaihtoehtoja. Unelmia kannattaa tavoitella muistaen, että elämä ei kuitenkaan ole photoshopattu pinterest-kollaasi.
4. Jousta epäolennaisuuksissa ja pidä kiinni tärkeistä linjoista. Tunnista, mikä on juuri sinulle aidosti merkityksellistä.
5. Pidätä oikeus mielenmuutoksiin. Kasvu, muutos ja kehitys ovat luonnollisia, sanoisin välttämättömiä.

Neuvoteltaessa oman elämän valinnoista, ratkaisu löytyy rehellisyydestä itselle. Jos neuvottelut ajautuvat umpikujaan, saa toisen osapuolen aina uudelleen pöydän ääreen. Tärkeiksi voimavaroiksi kannattaa mukaan ottaa inhimillisyys ja armollisuus. Ne ovat myös asioita, joilla ymmärrämme toisten henkilökohtaisia valintoja. Sillä mikä tai kuka päätöksiämme ohjaakaan, jokainen varmasti tekee ne sen hetkisillä tiedoillaan, taidoillaan ja itsetuntemuksellaan parhaiten. Niin politiikan kulmapöydässä kuin oman elämän ratkaisujen äärellä.