Rakastan aamuja, jolloin on aikaa pitkälle aamiaiselle. Niissä on jotain taianomaista, joka herättää
maailman aivan uuteen valoon. Niinä harvoina aamuina, kun meillä on
mieheni kanssa mahdollisuus pitkiin aamiaisiin, keskustelu polveilee
aina unelmissamme ja leikimme ajatuksella, mitä tekisimme, jos ei olisi
mitään rajoja. Millaista elämämme olisi, kun mikään ei olisi esteenä
unelmillemme?
Poikkeuksetta haaveilemme ikuisesta kesästä, elämästä jossain lämpimässä maassa. Kuumuuden hiostamasta ihosta, vilvoittelusta palmun katveessa. Sitten joskus eläkkeellä, ajattelimme.
Jos kolme kuukautta sitten minulle olisi sanottu, että asun pian ulkomailla, olisin hymähtänyt ajatukselle. Mutta nyt tätä postausta kirjoittaessani edessä aukeaa ranskalaisen parvekkeen rahapuupensaat, vastapäätä asuvan naapurin valkoinen lakanapyykki heiluu kevyesti tuulessa, taivas on sininen ja takana siintää Sierra Nevadan vuoristo. Meillä on uusi koti Malagassa, jonne olemme nyt asettumassa. Aika näyttää suuntaammeko tästä minne, vai emmekö minnekään.
Kaikki on tapahtunut käsittämättömän nopeasti. Pysähdyin tänään ensimmäistä kertaa miettimään, mitä on tapahtunut, miten kaikki on mennyt. Uskon, että tapahtumaketju on helpompi tajuta jälkikäteen, sillä kyseessä ei ollut tietoinen prosessi. Vielä jokin aika sitten uskoin, että olisin tähän mennessä palannut työhöni, lapsi olisi hoidossa ja elämämme Helsingissä entisellään. Mutta yhtäkkiä olemmekin siirtäneet elämämme Espanjaan. Emme kitkattomasti, mutta onnellisesti. Tavallaan tuntuu, että vain kulissit olisivat vaihtuneet. On yhä vauvaperheen arki, työkiireitä ja uusperhe-elämän oma rytmi.
Yritän sanoittaa tietämme tämän unelman täyttymiseen, kunhan itsekin tajuan, mitä oikeasti tapahtui. Ensin on kuitenkin rennon ja kiireettömän viikonlopun aika. Ehkä saan taas pitkästä aikaa kaipaamani rauhallisen aamiaishetken.
Poikkeuksetta haaveilemme ikuisesta kesästä, elämästä jossain lämpimässä maassa. Kuumuuden hiostamasta ihosta, vilvoittelusta palmun katveessa. Sitten joskus eläkkeellä, ajattelimme.
 |
| Kuva: Pinterest |
Jos kolme kuukautta sitten minulle olisi sanottu, että asun pian ulkomailla, olisin hymähtänyt ajatukselle. Mutta nyt tätä postausta kirjoittaessani edessä aukeaa ranskalaisen parvekkeen rahapuupensaat, vastapäätä asuvan naapurin valkoinen lakanapyykki heiluu kevyesti tuulessa, taivas on sininen ja takana siintää Sierra Nevadan vuoristo. Meillä on uusi koti Malagassa, jonne olemme nyt asettumassa. Aika näyttää suuntaammeko tästä minne, vai emmekö minnekään.
Kaikki on tapahtunut käsittämättömän nopeasti. Pysähdyin tänään ensimmäistä kertaa miettimään, mitä on tapahtunut, miten kaikki on mennyt. Uskon, että tapahtumaketju on helpompi tajuta jälkikäteen, sillä kyseessä ei ollut tietoinen prosessi. Vielä jokin aika sitten uskoin, että olisin tähän mennessä palannut työhöni, lapsi olisi hoidossa ja elämämme Helsingissä entisellään. Mutta yhtäkkiä olemmekin siirtäneet elämämme Espanjaan. Emme kitkattomasti, mutta onnellisesti. Tavallaan tuntuu, että vain kulissit olisivat vaihtuneet. On yhä vauvaperheen arki, työkiireitä ja uusperhe-elämän oma rytmi.
Yritän sanoittaa tietämme tämän unelman täyttymiseen, kunhan itsekin tajuan, mitä oikeasti tapahtui. Ensin on kuitenkin rennon ja kiireettömän viikonlopun aika. Ehkä saan taas pitkästä aikaa kaipaamani rauhallisen aamiaishetken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti