12.2.2016

Täydelliset treffit

Olin viime viikolla ensitreffeillä tuntemattoman miehen kanssa. Aika extreme-kokemus parisuhteessa elävälle kotiäidille.

Kaikki lähti siitä, kun eräänä arki-iltana siinä tiskikoneen täyttämisen lomassa keskustelimme mieheni kanssa, miksi monet parit eroavat klassisten ruuhkavuosien jälkeen. Sanovat, etteivät enää tunne toisiaan. Se toinen ihminen, kenen kanssa oli joskus aloittanut parisuhteen, on kadonnut. Lisäksi se minä, joka joskus aloitti tuon suhteen, oli poissa.

Mietimme, kumpi katoaa ensin, se toinen vai itse. Ja entä, jos se puuttuva yhteys onkin kadotettu suhde omaan itseen? Jos emme tunnekaan itseämme?

Pysähdyimme pohtimaan, voisiko tuossa olla rakastavan parisuhteen koossapitävä voima. Jos onnellisen parisuhteen pohja onkin suhteen jakavien yksilöiden itsetuntemus. Sillä eikö vain silloin voi syntyä aito kohtaaminen? Kun osaa antaa itsensä juuri siinä hetkessä, aitona ja rehellisenä.

Keskustelumme lipui ajatukseen, miltä tuntuisi olla uudelleen ensitreffeillä. Tuon nykyisen kumppanin kanssa, myös nykyisenä minänä tietenkin. Mitähän sitä vastaisi, jos treffikumppani kysyisi, kuka olet. Entä millaista elämäsi on? Mistä nautit tai mihin suuntaan toivot elämäsi menevän? Missä näet itsesi viiden vuoden päästä, millaista elämäsi mahtaa olla silloin?


together:
Kuva: Pinterest

Yllättäen keittiö oli vaihtunut olohuoneeksi. Istuimme sohvalla ja olimme kaataneet lasilliset kuivaa omenasiideriä. Olimme uppoutuneita keskusteluun. Kuuntelimme ja katsoimme toisiamme silmiin.

Illan aikana sain kuulla tuon uuden kiehtovan miehen tarinan. Hän kertoi elämästään ja kuvasi omaa nuoruuttaan sekä polkua, joka hänet on tuonut nykyhetkeen. Kysyin kysymyksiä hänen arjestaan, enkä osannut arvata, millaisia vastauksia sieltä tulisi. Sain kuulla, mistä asioista tuo mies innostui päivittäin. Hän kertoi arjen tuomista iloista sekä unelmista, jotka toivoi joskus saavuttavansa.

Mies kysyi omista elämänvalinnoistani ja suunnasta, mihin olin menossa. Häntä kiinnosti ne murroskohdat, jotka olivat muuttaneet elämänkulkuani. Avasin hänelle sydämeni sellaisena, kuin se tuona helmikuisena tiistai-iltana oli.

Kuten onnistuneilla treffeillä, aika ja paikka unohtuivat. Olimme heittäytyneet täysillä leikkiin. Kaikki virtasi omassa tahdissaan, vapaasti ja luonnollisesti. Tuntui, kuin olisimme olleet toisessa ulottuvuudessa. En edes tiedä kauan me siinä istuimme, minä ilman meikkiä villasukat jalassa, mies t-paidassaan ja virttyneissä verkkareissaan.

Ne olivat yhdet parhaimmista ensitreffeistä ikinä. Aivan kuten silloin kylmänä talvipäivänä helsinkiläisessä ravintolassa joitain vuosia sitten.

5 kommenttia:

  1. Olipa ihana ja inspiroiva kirjoitus! Tästähän täytyy itsekin järkätä ensitreffit. ;) Muutenkin ihan huippu tämä sinun blogisi, onneksi jätit kommentin omaani että löysin tänne!

    T. Elina/ Lentoaskeleita

    VastaaPoista
  2. ^^Ei mitään hajua, miksi kommenttini tuli vuosia sitten mediakasvatuksen kurssilla luomieni google-tunnusten kautta, mutta antaa mennä. :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille <3 Rakkautta, treffejä ja uudelleen ihastumisia Ouluun ja Etelä-Carolinaan!

    VastaaPoista
  4. TreffitAsia- Find wife from Asia | Löydä vaimo
    Aasiasta
    www.treffitasia.com/

    VastaaPoista