1.2.2016

Kun kotiäitiys vei identiteetin

Facebookin newsfeedissä osui silmiini otsikko: Nämä elämäänsä rakastavat ihmiset tekevät toisin. Pitihän sitä klikata. Otsikko vei Hidasta elämää -sivustolle. Kymmenen kohtaa elämäänsä rakastavan ihmisen ajattelusta. Pysähdyin nelosen kohdalle: 

Kun heiltä kysytään, mitä he tekevät, he eivät vastaa ammattiaan.

Padam! Asia, joka voi olla kotiäidin akilleen kantapää, tai kuten juttu väitti, avain onneen.

Olen ollut aikoinani ylpeästi työnarkomaani ja mielestäni sanan positiivisessa merkityksessä. Olen aina saanut tehdä supermielenkiintoisia duuneja. CV:ni ei ole listaus titteleitä, vaan asioista, joista olen ollut todella innostunut, joissa olen saanut haastaa itseäni ja antaa osaamistani työnantajalleni.

harriet-lee-merrion:
Harriet Lee Merrion

Kuten ehkä monella muullakin työstään nauttivalla, raskaus ja äitiys sekoitti pakan täydellisesti. Kun melkeinpä osa identiteetistä oli rakennettu työn varaan, oli edessä huikean iso muutos. Koin syyllisyyttä, kun en aamulla lähtenyt töihin. En tunnistanut itseäni, kun jouduin rastittamaan lomakkeista työssäkäynnin kohdalle vanhempainvapaalla. Vaikeinta oli varmasti olla ilman niitä kaikkia kiinnostavia keskusteluja ja huippuja kollegoja. Millä minä nyt itseni haastan? Mistä saan sen ihon alle hiipivän innostuksen ja päivän jälkeen tunteen, että olipas hyvä meininki?

Vaiko sittenkin, millä minä nyt itseni identifioin?

Vuosi kotona lapsen kanssa on saanut aikaan sen, että en enää ajattele itseäni työn kautta. En edes kotitöiden, vaikka niiden sisällöstä päiväni suuressa määrin koostuukin. Nimikkeeni ei myöskään ole kotiäiti. Kun minulta kysytään, mitä teen, vastaan jotenkin näin, että pyrin pitämään elämäni harmoniassa. Toivon tuovani iloa ja hyvää oloa ympärilläni oleville. Teen asioita, joista innostun. Kirjoitan tai keksin uuden ruokareseptin. Opiskelen espanjaa. Tutkin ja ihmettelen maailmaa lapseni kanssa.

Aika usein ihan vain olen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti