24.5.2016

Välitilinpäätös: kuukausikulut Espanjassa

Sain edellisen postauksen myötä kyselyitä elämisen kuluista Espanjassa. Pysähdyin tekemään välitilinpäätöstä arjestamme, sillä yksi kylmä fakta ulkomaille muuttoon oli raha. Lähdimme Espanjaan sillä tavoitteella, että saisimme meille mielekkään ja arvojemme mukaisen elämäntavan toteutettua pienemmillä kuluilla kuin koti-Suomessa. Ja kun katson kuukausikohtaisia kulujamme, voin ilokseni huomata meidän onnistuneen tavoitteessa.

Vuokra (sisältää veden ja netin) 800 euroa
Ruoka (sisältää siivous- ja hygieniatuotteet) 250 euroa
Liikkuminen (junat ja bussit) 50 euroa
Huvit ja herkuttelu 200 euroa
Yhteensä 1300 euroa

Ihan koko totuus tämä summa ei perheemme kuluista ole, sillä tässä laskelmassa ei ole huomioitu esimerkiksi lentolippuja, matkavakuutusta eikä vielä saapumatonta sähkölaskua. Laskelma antaa kuitenkin hyvän kuvan siitä, mitä perheemme arkimenot ovat olleet. Siitä on myös helppo huomata oman talousoppini peruspilari: pihistä ja panosta -budjetointi. Varat siis suunnataan sinne, missä niiden koetaan tuottavan eniten iloa ja pihistetään sieltä, mistä se vähiten kirpaisee.


Panostus: koti ja ruoka

Isoimmat kuluerät niin Suomen kuin Espanjan elämässämme ovat asuminen ja ruoka. Tässäkin laskelmassa asumisen ja ruuan muodostama summa on jopa 90 prosenttia kaikista kuluistamme. Ilokseni tässä on kuitenkin vielä tingittävää. Esimerkiksi asuntomme on meille liian iso, joten etsimme pienemmän syksyllä. Helsingissä viiden hengen perheemme asui 45 neliön kaksiossa ja se oli meille aivan täydellinen. Täällä kaksi kerrosta tupla suihkuineen on tuntunut turhalta. Toivonkin, että saamme pienemmän asunnon myötä kuukausittaiset asuntokulumme noin viiteen-kuuteensataan euroon kuukaudessa. Tavoite on optimistisen realistinen, mutta vaatii hieman metsästystä paikallisilta asuntomarkkinoilta.

Ruuan suhteen kulujen laskenta oli vaikein, sillä olemme tehneet ostoksia ripotellen monessa pikkukaupassa. Ostan hedelmät ja vihannekset pääosin luomulaatuisena kauppahallista, leivät leipomoista, maidon lähikaupasta ja veden kioskista. Kahvin käyn paikallisesta Stockan Herkusta ja pesuaineet bio-kaupasta. Sitten on vielä erikseen viini- ja juustokaupat, joista haemme herkkuja erityishetkiin. Mutta kun nämä yhdistetään tarjoushaukan luonteeseeni, saa perheen ruokamenot tiivistettyä reiluun kahteensataan euroon. Tämä ei onnistu minulta Suomessa, ei ainakaan samoilla laatukriteereillä. 


.:
Kuva


Pihistys: liikkuminen, shoppailu & vauvan tarvikkeet

Koska olemme panostaneet hyvällä sijainnilla olevaan asuntoon, ruokaan ja ravintoloissa herkutteluun, on elämä tiukalla budjetilla edellyttänyt kukkaronnyörien kiristämistä jossain muussa kohdassa. Olemmekin säästäneet meille helpoimmista osuuksista eli liikkumisesta, shoppailusta ja vauvan tarvikkeista.

Meillä ei ole autoa, vaan kuljemme joka paikkaan kävellen tai julkisen liikenteen saattelemana. Autottomuus on meille ideologinen valinta ja koen sen myös ihanan helppona elämäntapana. Ei tarvitse miettiä autopaikkojen saatavuutta tai maksaa suuria vakuutusmaksuja. Tosin Espanjassa olen ensimmäistä kertaa miettinyt, toisiko auto elämäämme positiivista lisäarvoa, sillä se mahdollistaisi asumisen maaseudun rauhassa ja voisin saada kaipaamani merinäköalan meille sopivalla budjetilla. Mutta asiaa ehdottaessani mieheni totesi, että maksaa sitten vaikka ennemmin taksista kuin oman auton käytöstä. Eli loppuyhtälönä: a) emme hanki autoa ja b) pysymme julkisen liikenteen piirissä.

Ennen tämän talouskatsauksen tekemistä en ollut edes ajatellut, että shoppailu on meille eräänlainen säästökohde. Lukuun ottamatta kirpputoriostoksia, en harrasta shoppailua juuri Suomessakaan. Täällä olen kierrellyt kaupoissa poikkeuksellisen paljon, mutta olen tyytynyt ihastelemaan tavaroita kauppojen hyllyillä. Se on riittänyt estetiikan kaipuuseeni säästäen kiloja matkalaukussani sekä kolikoita kukkarossani. Lapselle olemme ostaneet parillakympillä ergonomiset kengät, pari t-paitaa ja miehelle puhkikuluneiden tennareiden tilalle uudet. Mutta siinä ne shoppailut taitavatkin olla.

Ja vielä ihan pakko mainita nuo vauvatarvikkeiden säästöt. Etukäteen nimittäin ajattelin, että tulen hankkimaan Espanjasta lapselleni ihania vaatteita ja muita mahdollisia tarvikkeita edullisesti. Mitä vielä, lastenvaatteet maksavat täällä mansikoita! Eivätkä arjen tarvikkeet ole yhtään sen edullisempia. Kauhistuin heti ensitöikseni lastenruokahyllyllä, yksi purkki maksaa helposti kaksi ja puoli euroa. Puhumattakaan vaipoista, joiden kappalehinta on ainakin ekologisemmissa merkeissä puolet enemmän kuin Suomessa. Olenkin ollut erityisen tyytyväinen siihen, että pakkasin kestovaipat mukaan. Pelkällä kestovaippojen käytöllä olen säästänyt arviolta useamman sata euroa muutamien kuukausien aikana. 

Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot

Välitilinpäätöksen loppuarviona todettakoon, että vuoden ensimmäinen puolikas oli kelpo kokeilu etelän elämästä pienehköllä budjetilla. Vanha sanonta pitää todellakin paikkansa eli ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot. Ja tähän kun lisää pienentyneiden menojen lisäksi kasvaneen elämänlaadun, voi sanonnan mukaella muotoon: ei ne tulot, vaan se elämänlaatu. Sillä mielialaa virkistäneen auringonvalon, yhteisen perheajan sekä kehoa ja mieltä hellivän ruuan tuomaa hyvinvointia ei voi mitata rahassa. Ja vaikka voisikin, sijoitus on varmasti parempi kuin minkään säästötilin korko tai osakesalkun arvonnousu. Mukavana lisäbonuksena tällä sijoituksella oli nopea tuotto, palaanhan Suomeen kesänviettoon terveempänä, pirteämpänä ja onnellisemmassa parisuhteessa kuin mitä marraskuussa Espanjaan saapuessani. Se on aika hyvin se.


16 kommenttia:

  1. 2 ihmistä, 2 koiraa ja 2 kissaa omakotitalon alakerta 55 neliöö omalla pihalla 400kk sähkö 125 vesi 30 ruoka koko laumalle 4x60 kk hvit 100kk budjetti kk 655 ei
    fugee ab6km taksit tai bensakulut ja autovakuutus ab 40 kk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä. Sähkö on kyllä iso kuluerä!

      Poista
  2. Meillä taas Suomessa asuvina yksi strategia säästää rahaa matkailuun on ostaa lähes kaikki lasten sisävaatteet Espanjasta alennusmyyntiaikaan! Silloinhan eurolla saa jo tosi kivoja paitoja. 5€ markkinakenkiäkin ostetaan yleensä mukaan useampia ja hyvin ovat palvelleet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Ketjuliikkeissä tuo varmasti kannattaakin ja markkinat toki ovat edullisempia. Mä olen niin tottunut ostamaan vaatteet kirppareilta, että alehinnatkin ovat osin meille henkisesti liian korkeita. Lastenvaatekirpputoreja tai second hand -liikkeitä kaipaan, onkohan tietoa löytyykö Aurinkorannikolta / Malagasta?

      Poista
  3. Olen ihmetellyt kun olen nähnyt ihmisten raahaavan kanistereittain vettä kaupasta Torreviejassa, jossa hanavesi on täysin juomakelpoista. Ja kun käyttää Brita-kannua, saa hyvää suodatettua ja kalkitonta vettä kahvinkeittimeen yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, mekin joimme aluksi hanavettä. Mutta sitten huomasin niin ison makueron kahvissa hanaveden ja ostetun veden välillä, joten päädyin ostamaan veden kaupasta. Ja hyvä idea tuo Brita-kannu, pitääkin etsiä se nyt Suomen reissulla varastosta!

      Poista
  4. 5hlöä ja 45 neliötä =sopiva???? Oliko tuo nyt ihan oikein???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan. Paljon auttaa loistava pohjaratkaisu sekä se, että uusperheessä osa lapsista ei ole koko ajan meidän kodissamme. Silti kukaan ei kaivannut isompaa asuntoa, ei edes perheen esiteinit. Ehkäpä kirjoitan vielä postauksen Kaksi aikuista + kolme lasta / 45 neliön kodilla = täydellinen yhtälö :)

      Poista
  5. Mites se tulopuoli? Ymmärtääkseni Espanjan palkat ovat myös samassa suhteessa pienemmät. Se on sitten toinen juttu jos Suomen palkat ja Espanjan elämiskulut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa espanjalaisten palkkatasosta mitään luotettavaa tietoa. Mutta ehkä nämä kulut saisi katettua paikallisellakin kuukausipalkalla, ainakin joissain tehtävissä.

      Poista
    2. minimi palkka ab 660 eetuu

      Poista
  6. Voi kateus tota ruuan hintaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Mutta kyllä mä niin annan arvoa suomalaisille marjoille, meidän metsien ilmaiset smaragdit :)

      Poista
  7. Minäkin tahdon Espanjaan!!! :) Suomen kesä on kyllä onneksi ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Suomen kesä on parasta. Voin myös lohduttaa sillä, että jopa täkäläisten mielestä kesä on liian kuuma, 40 astetta ja kuuma tuuli ei ole varsinkaan lapsiperheiden ykköspaikka..

      Ja hei, nythän mä alan houkutella teitä muuttamaankin tänne ;) Espanjalaisista asunnonmetsästystarinoista olisikin blogiisi sisältöä, että huh huh...

      Poista
  8. Kiva lukea välillä postauksia mitkä ei mitenkään liity mun elämään.
    Osallistu kastehelmi arvontaan.
    Hyvää keskiviikko päivää sulle,

    VastaaPoista